Herra Heinämäki ja leijonatuuliviiri (ensi-ilta 23.12.11)
Suomen sodan aikana maantierosvo Jeppe Antinpoika (Aku Hirviniemi) ryöstää Ruotsin kuninkaan aarteen. Pussi jalokiviä jää talon pankon taakse piiloonsa odottamaan kahdeksisadaksi vuodeksi. Kaupunkilaistyttö Aurora (Adalmiina Pelli), jota myös Arskaksi kutsutaan, saapuu sukuloimaan maalaisoriginelli herra Heinämäen (Heikki Hela) luo.
Herra Heinämäen naapurilla, leipuri Kakelbergilla menee huonosti, sillä leipurin talossa on alkanut kummitella ja leipomisbisneksiä on sabotoitu. Eräänä iltana Arska yhyttää salaperäisen hiipparin leipurin talon kellarista. Arska alkaa Herra Heinämäen kanssa ratkaista leipurin talon arvoitusta.

Herra Heinämäki ja leijonatuuliviiri on TV2:n Pikkukakkonen-lastenohjelmasarjan sisällä pyörineen Herra Heinämäki -sarjan pohjalta tehty koko perheen elokuva. Elokuvan näyttelijäkasti on pullollaan Kummeli-elokuvien tähtiä, mutta Kummeli-elokuvaksi sitä ei kannata luulla. Kyseessä on puhtaasti lastenelokuva, lapsenmielisellä tarinalla ja lauluilla varustettuna. Kummelihuumoria on toki myös mukana, mutta aikuinen naurahtaa vain pari kertaa.

Lastenelokuvana Herra Heinämäki ja leijonatuuliviiri on kelpoviihdykettä. Hauska dekkaritarina imaisee kivasti mukaansa ja pitää otteessaan loppuratkaisuun saakka. Kestoa on vain puolitoistatuntia, mikä on allekirjoittaneen mielestä lastenleffoissa ehdoton maksimi.
Elokuvan laulukohtaukset ärsyttävät aluksi, mutta nerokkaat sanat ja svengaavat rytmit muuttuvat leffan edetessä ihan ok viihdykkeeksi. Loppua kohden biisit hupenevat, joten mistään musikaalista ei ole kyse.
Herra Heinämäki ja leijonatuuliviiri on hyvää viihdettä lapsille, eikä aikuisetkaan kärsi leffaa katsellessa. Hyväntuulista huttua, joka sopii kaikille.
KE




Esittely IMDb:ssä




Kommentit
Kirjoita uusi kommentti