x-teevee.netissä on kovasti väitelty, että kumpi on parempi: NFS: Hot Pursuit vai NFS: The Run.
x-teevee pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan etähaastattelun tekemistä live chatin kautta, kun Chronicle –leffan tähdet antoivat tähän mahdollisuuden.
Pokerihuumalle mainiota buustia antoi vuonna 2006 ensi-iltansa saanut
Jouluaattoa edeltävänä päivänä ensi-iltaan saapuu Kummelitiimiltä uutta viihdettä lapsille,
Lord of the rings: War in the North roolipeli sijoittuu samaan aikaan elokuvan kanssa, ja kertoo kolmen soturin taisteluista Keskimaan pohjoisosissa.
Kun pelin käynnistää ensimmäistä kertaa, enteilee elokuvapainotteinen valikkomusiikki jo paljon.
Alienit hyökkäävät huhtikuussa elokuvateattereissa Transformers-elokuvien hengessä.
Camp-henkinen Piranha 3D sai verisen ensi-iltansa pari vuotta sitten ja jatko-osa on nyt tuloillaan.
Deadline.comin mukaan Will Smith jatkanee I Am Legend -menestyselokuvan kakkososan päätähtenä.
The Amazing Spider-Man -elokuva saa ensi-iltansa kesällä, ja se tulee eittämättä raapimaan elokuvateatterit täyteen Hämähäkkimiehen ystäviä.